lauantai 4. syyskuuta 2010

MH-kuvaus


Tältä viikolta kaksi toko- ja yksi agikerta takana. Yksä on ollut ihan into piukeana tekemässä ihan kaikkea. Agilityssäkin oli vielä tutut käskyt hallussa, vaikka ei olla pitkään aikaan päästy treenailemaan. Tauon aikana on muhinut kaikki selväksi pienessä polskun päässä. Hieno eläin!

Tänään sitten MH-kuvaus Mäntsälässä, Tiibetinmastiffit ry:n järjestämänä. Kuvaajina Kai Tarkka ja Riitta Liimatainen.

Ykä oli vetänyt naamaansa jotain tyhmää, koska sillä oli vatsa kuralla. No, ei se menoa haitannut, hirveää nelivetoa vaan rynnistettiin eteenpäin. Tästä tulee nyt ehkä maailmanhistorian pisin blogimerkintä, mutta aina ei voi voittaa.

MH-kuvaus 4.9.2010, BH TK 1 Rochallor Phantom

KONTAKTI:
1a, tervehtiminen: 4
"Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen."
A/N: Jee, kivaa, mitä täällä tapahtuu, jee!

1b, yhteistyö: 3
"Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut TO:sta."
A/N: Hajuja jee minne me mennään mikä täällä haisee jee!

1c, käsittely: 3
"Hyväksyy käsittelyn."
A/N: Olihan se ihan nätisti, vähän kiemurteli.

LEIKKI 1:
2a, leikkihalu: 5
"Leikkii - aloittaa erittäin nopeasti ja on hyvin aktiivinen."
A/N: Jätkä syttyi välittömästi, kun patukka edes vilahti sen näkökentässä. Ei tarvinnut saalistaa maata pitkin, käskivät heittää samantien. Pari kertaa piti tehdä ennen kuin osasin heittää/saada kopin. Mämmikoura mikä mämmikoura.

2b, tarttuminen: 3
"Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla."
A/N: Mutta annas kun se otti sen sitten suuhunsa... koira lähti sellaista rallia eestaas pellonlaitaa, että jess, patukka, PARASTA IKINÄ!

2c, puruote ja taisteluhalu: 5
"Tarttuu heti koko suulla, vetää, tempoo, ravistaa - kunnes TO irrottaa."
A/N: Jätkähän leikkii vaikka kiven kanssa. Hieno elukka. Ärrinmurrin.

TAKAA-AJO:
3a, 1. kerta: 3
"Aloittaa etenemisen hitaasti, voi lisätä vauhtia, seuraa koko matkan saalista."
A/N: Sinne läks. Tämän jälkeen viehelaite meni epäkuntoon ja jouduttiin seisoskelemaan tyhjänpantteina varmaan puoli tuntia. No, eipä se meitä haitannut.

3a, 2. kerta: 5
"Aloittaa heti kovalla vauhdilla juosten saaliin ohi--."
A/N: Kuten sanottu.

TARTTUMINEN:
3a, 1. kerta: 3
"Tarttuu saaliiseen epäröiden tai viiveellä."
A/N: Vähän se sitä testasi, mutta kukas nyt liikkumatonta viehettä enää tappaisi.

3b, 2. kerta: 1
"Ei kiinnostu saaliista."
A/N: Rikkinäinen viehelaite vaihdettiin juoksijaan, ja Ykähän sitten juoksi vieheen ohi tsekkaamaan, että kukas se täällä kirmaa hei.

AKTIVITEETTITASO:
4: 2
"Tarkkailevainen, rauhallinen, voi istua, seistä tai maata."
A/N: Mikäs siinä seisoskellessa. Ykä on oppinut bussiakin odottelemaan, joten 3min ei tuntunut missään. Jossain vaiheessa istahti alas ja hengaili siinä tyytyväisenä. Olivat odottaneet näin aktiiviselta koiralta jonninsortin poukkoilua, mutta tällä äijällä on hyvät hermot.

ETÄLEIKKI:
5a, kiinnostus: 3
"Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja."
A/N: Siinähän katseli korvat pystyssä, että mitäs tämä tämmöinen on.

5b, uhka/aggressio: 1
"Ei osoita uhkauselkeitä."
A/N: Juoksi vinhaa vauhtia avustajan ohi, ja samaa vauhtia takaisin. Juokseminen on niin kivaa, ettei avustaja kiinnostanut yhtään.

5c, uteliaisuus: 1
"Ei saavu avustajan luo."
A/N: Ks. edellinen.

5d, leikkihalu: 1
"Ei osoita kiinnostusta."
A/N: Ks. edellinen.

5e, yhteistyö: 1
"Ei osoita kiinnostusta."
A/N: Ks. edellinen.

YLLÄTYS:
6a, pelko: 1
"Ei pysähdy tai pysähtyy nopeasti."
A/N: Haalarin noustessa jätkä lähti välittömästi sitä kohti, haukahti kerran. Haisteli kiinnostuneena, josta kovasti kehuja. Ei pienintäkään aikomusta karata.

6b, puolutus/aggressio: 1
"Ei osoita uhkauseleitä."
A/N: Kukas nyt tyhjälle haalarille uhittelisi.

6c, uteliaisuus: 5
"Menee haalarin luo--."
A/N: Välittömästi.

6d, jäljellejäävä pelko: 1 "Ei minkäänlaista liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä."
A/N: Kuten sanottu.

6e, jäljellejäävä kiinnostus: 3
"Pysähtyy, haistelee tai katselee haalaria väh. kahdella ohituskerralla."
A/N: Se oli ihan kiva haalari se.

ÄÄNIHERKKYYS:
7a, pelko: 5
"Pakenee enemmän kuin 5 metriä."
A/N: Singahti--

7b, uteliaisuus: 5
"Menee räminälaitteen luo ilman apua."
A/N: --mutta kääntyi samantien kannoillaan ja tuli juoksujalkaa takaisin että hei hetkinen.

7c, jäljellejäävä pelko: 1
"Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihteluita tai väistämistä."
A/N: Ei siinäkään ollut sitten mitään jännää.

7d, jäljellejäävä kiinnostus: 1
"Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan."
A/N: Ks. edellinen.

AAVEET:
8a, puolustus/aggressio: 1 "Ei osoita uhkauseleitä."
A/N: Kaksi lakanaan pukeutunutta tyyppiähän tuossa vain hiippailee, mikäs siinä nyt niin ihmeellistä on.

8b, tarkkaavaisuus: 3 "Tarkkailee aaveita, pitkiä taukoja, kumpaakin puolet ajasta tai koko ajan toista."
A/N: Ks. edellinen.

8c, pelko: 1 "On ohjaajan edessä tai sivulla."
A/N: Oli aluksi sivulla, siirtyi sitten eteen ja yritti ottaa ilmavainua aaveista.

8d, uteliaisuus: 3
"Menee katsomaan, kun ohjaaja seisoo avustajan vieressä."
A/N: Pönttöpää luuli olevansa yhä hihnassa, kun päästin irti. Eli pysyi paikoillaan. Kun menin lähemmäs aavetta, jätkä kai oletti olevansa käskyn alla, koska se istui alas ja jäi siihen pää kallellaan katselemaan että saisinkos mäkin tulla. Tuli heti kun sain ekan sanan sanottua aaveelle, ei tarvinnut yhtään houkutella.

8e, kontaktinotto aaveeseen: 4
"Ottaa itse kontaktia avustajaan."
A/N: Voi että oli kivoja haamuja sitten kun niitä sai tulla moikkaamaan! Heilui koko koira kun häntä viuhui niin paljon. Eikä Ykää edes yhtään ihmetyttänyt, kun haamun hupun alta paljastui ihminen. Tokalle haamulle siirryttäessä jätkä meni iloisesti ja hyppäsikin haamua vasten kun oli niin kivaa.

LEIKKI 2:
9a, leikkihalu: 5
"Leikkii - aloittaa erittäin nopeasti ja on hyvin aktiivinen."
A/N: Yrjänä, leikkiminen, jne.

9b, tarttuminen: 5 "Tarttuu heti, nappaa esineen vauhdista."
A/N: Ja taas lähti raitapaita juoksemaan patukka suussa pitkin maita ja mantuja.

AMPUMINEN:
10: 4 "Keskeyttää leikin/passiivisuuden, lukkiutuu yleisöä, laukauksia tms kohden, ei palaa leikkiin/passiivisuuteen."
A/N: Olihan se kai arvattavissa. Halusin silti nähdä, miten reagoi. Ekan laukauksen kuullessaan vähän hätkähti, mutta jatkoi leikkimistä. Tokasta irrotti, eikä enää suostunut jatkamaan. Passiivisessa osuudessa pyörähti kerran itsensä ympäri, jäi sitten hermostuneesti tuijottelemaan. Tätä ehdottomasti treenataan ennen luonnetestiin menemistä, ja paljon. Uudenvuodenraketit ei haittaa, eikä ampuminen kauempana, mutta noin lähellä oli näköjään liikaa tässä vaiheessa.

2 kommenttia:

  1. Hienot kuvaukset teillä takana!

    Meiän ensi viikonlopun reissu sinnepäin peruuntuu Sinnan juoksujen vuoksi :'( Ei kehata vuotavan koiran kanssa mennä sovittuun yöpaikkaan ja lauantain kenneltapaaminenkin Sinnalla kuitenkin menisi autossa istumiseksi, kun ei urosten kanssa voisi leikkiä.. Harmittaa kyllä, kun ei teitäkään nyt sitten päästä treffaamaan.. Vielä ei oo tietoo, että millonka sitä oltais seuraavan kerran siellä päin liikkumassa, mutta ilmotellaan kyllä sitten! Eksy siekin joskus tänne päin ;)

    VastaaPoista
  2. Voi harmin paikka, vaan minkäs teet. Nartut tuppaavat näköjään juoksemaan aina juuri silloin, kun sitä ei toivottaisi. Mutta emmeköhän me vielä pääse treffailemaan, laitan kyllä ehdottomasti viestiä mikäli olemme kieriskelemässä sinnepäin Suomea!

    VastaaPoista