Elävää elämää

Pikkukoikkelehtija 19vko. Pelkkää jalkaa.

Eipä ole tarvinnut jätkän haukahtaa kuin yhdelle (1!) koiralle, vaikka runsaasti ollaan kaikennäköisiä koirakoita ohiteltu tässä männäpäivien aikana. Huippua! Tämänpäiväinen haukahduskin tuli vain, koska toinen aloitti tuijottamisen ja pörisemisen jo pitkän matkan päästä. Pitihän siihen nyt sanoa vähän jotain. Palasimme molemmat ruotuun hetkessä, ja seuraavasta ohituksesta pääsin jo palkkaamaan ruhtinaallisesti. Paria koirakkoa ohitettaessa kanssa alkoi jo omatoimisesti ottaa kontaktia, että kato kun oon hyvä, namit tänne. Pari ei mennyt ihan niin mallikkaasti, mutta pörinöittä ja vetämisittä silti. Jes!

Ollaan myös lenkkeilty todella paljon, eli keskitytty molemminpuoliseen kävelytreeniin tokojuttujen sijaan. Hyvin vähän perusasentoon hakeutumisia ennen kepin/pallon/muu, mikä, heittoa, muuten ei mitään. Tänään rannalla repi muristen keppiä allekirjoittaneen kanssa ja silmiin syttyy into heti, kun edes näytän siltä että pallo saattaa lentää kohta. Taukoilu tekee hyvää. Koira on niin hyvin kuulolla kaikkialla, että lenkillä on jatkuvasti hyvä mieli. Kyllä minä olen niin ihastunut tähän rotuun, ettei liene hankala arvata, minkä merkkinen elukka tänne on tulossa seuraavaksi, sitten joskus.

Täksi yöksi ja huomiseksi Töölöön pakoon ikkunaremontin tieltä, perjantaina taas agi. Porokin maistuu jo.