Ohjattujen tokotreenien teemana on ollut iloisuus. Siis se, että kentällä on ihan penteleen kivaa ja sinne kannattaa pyrkiä - mutta erityisesti se, että tarjoamalla aktiivisuutta, kentältä pääsee myös pois. Minä olen niin kaavoihini kangistunut Ykän kanssa, että pieni herättely tulikin ihan oikeaan saumaan. Toki pitää edelleen varoa sen selkää eikä riekkua liiaksi, mutta jo hölmöksi heittäytyminen ja pieni palloleikki ilman repimistä ja heittelyä tekee gutaa. Ensiarvoisen tärkeää on, ettei se enää ikinä pääse pelottavasti kolisevasta treenihallista ulos pelkäämällä, eikä passiivisuutta palkata muutenkaan. Kun koiralla on hyvä vire päällä, se pääsee suoraan pihalle rälläämään.
Mutta voihan kikkare kun se osaa välillä olla vaikeaa! Pitäisi osata lukea koiraa paljon paremmin kuin mitä osaan, palkata täsmälleen oikealla hetkellä ja tietää milloin vaatia ja milloin odottaa.
Viimeisimpiä edeltävissä treeneissä oltiin ulkona - siellä Ykä oli ihan eri maata ja sen persehtimiseen pystyi puuttumaankin. Vaatimuksesta koira vaan nousi ja tarjosi sellaista seuruutakin etten ole sellaista nähnyt siltä vuosiin. Teemana jännite, joka ainakin allekirjoittaneelle puupökkelölle on erittäin vaikeaa. Mutta olipa ilo nähdä miten Ykä siihen vastasi.
Viimeisissä treeneissä oltiin taas sisällä; Ykä ei ollut ihan niin lahnana kuin mitä olisi voinut olla kun toisella kentällä kolisteltiin. Aktiivisuudesta aina palkkaa. Ruutuun meni ykkösellä, ja makaamaankin ekalla käskyllä keskelle. On näköjään lähetyspaikallakin jotain väliä... Lopuksi koiran sai nostatettuakin nopeammin kuin ennen, kun ohjaaja vähän hölmöili seuruutuksessa eikä hinkannut vain tuttuja kaavoja. Iloisuudesta äkkiä pihalle ennen kuin passiivisuus palasi.
Toko-VOI -kokeita kokeillaan taas viikon päästä, koska ei se ota jos ei annakaan - ohjaaja voisi opetella vähän pelaamaan kentällä, olemaan siellä koiran kanssa eikä keskenään. Sitähän tässä hinkataan, oikeasti, ei ykkösiä. Sen takia en ole vielä luovuttanut. Koska tiedän että Ykä osaa kyllä, se olen minä joka ei osaa.
Huomenna ralleilemaan Janakkalaan shelttien kanssa, merle nyt voi keksiä mitä vaan mutta Nikaan luotan kuin kallioon. Eikä noiden kanssa edes osaa jännittää.
Mutta voihan kikkare kun se osaa välillä olla vaikeaa! Pitäisi osata lukea koiraa paljon paremmin kuin mitä osaan, palkata täsmälleen oikealla hetkellä ja tietää milloin vaatia ja milloin odottaa.
Viimeisimpiä edeltävissä treeneissä oltiin ulkona - siellä Ykä oli ihan eri maata ja sen persehtimiseen pystyi puuttumaankin. Vaatimuksesta koira vaan nousi ja tarjosi sellaista seuruutakin etten ole sellaista nähnyt siltä vuosiin. Teemana jännite, joka ainakin allekirjoittaneelle puupökkelölle on erittäin vaikeaa. Mutta olipa ilo nähdä miten Ykä siihen vastasi.
Viimeisissä treeneissä oltiin taas sisällä; Ykä ei ollut ihan niin lahnana kuin mitä olisi voinut olla kun toisella kentällä kolisteltiin. Aktiivisuudesta aina palkkaa. Ruutuun meni ykkösellä, ja makaamaankin ekalla käskyllä keskelle. On näköjään lähetyspaikallakin jotain väliä... Lopuksi koiran sai nostatettuakin nopeammin kuin ennen, kun ohjaaja vähän hölmöili seuruutuksessa eikä hinkannut vain tuttuja kaavoja. Iloisuudesta äkkiä pihalle ennen kuin passiivisuus palasi.
Toko-VOI -kokeita kokeillaan taas viikon päästä, koska ei se ota jos ei annakaan - ohjaaja voisi opetella vähän pelaamaan kentällä, olemaan siellä koiran kanssa eikä keskenään. Sitähän tässä hinkataan, oikeasti, ei ykkösiä. Sen takia en ole vielä luovuttanut. Koska tiedän että Ykä osaa kyllä, se olen minä joka ei osaa.
Huomenna ralleilemaan Janakkalaan shelttien kanssa, merle nyt voi keksiä mitä vaan mutta Nikaan luotan kuin kallioon. Eikä noiden kanssa edes osaa jännittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti