torstai 25. syyskuuta 2014

Rallya, hakua, aksaa

Laakereilla ei olla levätty vaikka blogi ei olekaan päivittynyt. Väänsin Ykälle ja Vealle Hangon rally-toko -kokeissa tokat ykköset, eli tämän viikon kisoissa tavoitellaan koularia! Ihanaa kisata pitkästä aikaa alemmissa luokissa kun onnistuukin jossain, alkoi vähän jo usko pettää kun seitsemän tokon VOI-kokeen jälkeen ei vaan sitä yhtä ykköstä tipu. Mutta saadaan me sekin vielä, aikanaan. Kunhan vain:

1) ostetaan tunnareita
2) ostetaan ruutunauhaa
3) treenataan...
4) mennään kokeisiin

Nyt saatiin talvikaudelle vapaatreenioikeus lämmitettyyn maneesiin, joten voidaan mennä öisin tekemään hommia! Kun ei pitäisi esim. nukkua. Mutta lämmin maneesi! Talvella! Ykälle VOI-hommia, rally-tokon AVO-luokkaa (kuten aiemmin todettua, sopimuksemme mukaisesti, T ohjaa sitä siinä) ja verrytyksen puolelta keppitreeniä ja hyppytekniikkaa, Nikalle aksaa ja rallya. Omalle rallya jahka se palaa mammalomalta (ja aksaa mutta en ohjaa sitä siinä). Veaa mun ei tartte katsella ennen kuin se menee rally-tokon VOI:hin. Mikä ei toivottavasti ole ihan huomenna. Nyt on pakko mennä reenaamaan kun on kerta tästä ilosta maksettu.

Yhden syyskuisen viikonlopun Ykä ja Vea olivat mökillä hoidossa, olivat ilmeisesti olleet nätisti ja liikkuneet aivan hirveästi. Jälkimmäisestä johtuen ne (erityisesti Ykä) olivat melko juntturassa seuraavat päivät, mutta onneksi myös väsyneitä eli lepäilivät kyllä tyytyväisinä pari päivää. Ensi viikolla tulee taas hieroja tsekkaamaan, missä kuosissa holsku on.

RTK

Ykä oli jotenkin ihan ihmevireessä Hangon kokeissa, vähän samanlainen mitä se on jos treeneissä otan sen kentälle virittymään ja suorittamaan suoraan autosta. Minkä siis tein nytkin, koska yleensä raitakoira muistuttaa kokeissa enemmän perässävedettävää siikaa. Mutta nyt se oli jopa aika lailla perseilevä itsensä, mm. HAUKAHTI minulle kesken radan. Hullua! 96/100pts ja ALO1 sieltä ropisi.



Vea ei ollut ihan niin häiriintynyt vieraista koirista kuin mitä se oli viime kokeissa, mutta täällä olikin koiria paljon vähemmän. Tyty käyttäytyi aika kivasti ja oli kentällä hyvin kuulolla. Niinpä se räjäytti potin ja voitti pisteissä veikkansa, saaden 99/100pts, ALO1 ja sijoittuen toiseksi. Nyt vielä yhdet ALO1:set niin voin lakata pilaamasta T:n koiraa poikittavalla rapuseuraamisella!

HAKU
Jossain välissä hakuiltiin, Ykälle lähes kokeenomainen rata. Alueen syvyys molempiin suuntiin 50m ja pituus 100m. Vasempaan etukulmaan tyhjä, sinne irtosi aika kivasti kun sinne oltiin tallottu vahva haju hetkeä aiemmin. Takaisin kutsuessa ei ollut järin suorassa linjassa toiselle puolelle heittoa varten, joten varmuudeksi pysäytin ja lähetin uudelleen suorana. Oikeasta etukulmasta löytyi eka maalimies 50m:stä ja Ykä liikutti irtorullan minulle vauhdilla. Näyttö suora ja hieno.

 

Edettiin noin puoleenväliin rataa ja iskin koiran oikealle, tarkoituksena että se etenisi tikkana alueen takalinjalle ja saisi sieltä hajun takakulmassa olevasta tokasta ukosta. Ja niinhän se tekikin! Tosi hieno. Vika maalimies oli vasemmassa takakulmassa, eikä siinäkään ongelmia. Tälle näytölle roikuin kokeeksi liinassa kiinni, sillä ei ollut minkään valtakunnan merkitystä koiran menoon. Yhden tyhjän olisin voinut ottaa keskivasemmalle, mutta ihan sama. En kai raportoinut tätä edeltäviäkään hakutreenejä, mutta ne meni hienosti ja tehtiin esineruutuakin erittäin hyvällä menestyksellä (yksi oma esine [jääskraappana toimiva muovilaatta] ei apuja). Kiva tietää, että Ykä handlaa hommat vaikkei titteleitä olekaan. Ja piru vie kun se rakastaa työntekoa.


AGILITY
Nikan kanssa ollaan aksailtu, minä olen ihan uuno agikentällä mutta alan hiljalleen oppia jotain. Ensin pitää vaan sähläillä. Aika karvalakkimeininkiä mun ohjaamiseni vielä on, mutta ei sillä varmaan ole mitään väliä koska me pelataan Nikan kanssa aika hyvin yhteen. Meillä on tälle vuodelle jopa lisenssikin ostettuna, mutta katsotaan nyt uskaltaudutaanko oikeisiin kisoihin ennen ensi vuotta. Yksissä möllikisoissa kuitenkin käytiin ja sepä olikin aika kivaa! Mölliradalta napattiin nollatulos (vaikka meinasin juosta päin estettä ja tein jonkun oudon ohjausliikkeen joka aksaa paremmin osaavien mielestä oli "mielenkiintoinen"), kisaavien rata vedettiin kahdesti! Ekalta kiekalta hylly, koska meillä oli jotain erimielisyyksiä siitä pitääkö muurin yli hypätä, mutta muuten rata meni hienosti. Tokalla kiekalla korjailin paljon omia ohjausmokia ja saatiin -5 virhepistettä (oisko ollut taas se muuri) sekä rapiat 6s yliaikaa. Nika oli aivan törkeän hieno pieni agieläin! Kepit, meidän murheenkryyni, meni molemmilla kierroksilla tosi hyvin, kun ensin otin koiran haltuun. Saisipa oikeissakin kisoissa mennä saman radan kahteen otteeseen...


Nika on myös paikannut mamma-Omaa tämän ohjatuissa aksatreeneissä, eilen käytiin imemässä viimeiset opit mukaan talven varalle. Rengasta pitää treenata enemmän, mutta muuten kaikki alkoi mennä aika sutjakasti. Kepitkin meni aivan älyttömän hyvin. Tähtien asennot olivat myös oikeat ja Nika palkkaantui ihan raivona vinkuvasta tennispallosta - yleensä se haluaa vaan namia eikä sitä lelut kiinnosta yhtään. Meistä on kyllä lutviutunut aikamoinen tehotiimi!


Loppuun hullu läjä ratoja, joita ollaan menty:

 Omatoimitreenirata, jossa kaksi osaa: 1-6 sekä 20-28

Keskiviikon ohjatun treenin rata: 1-8 ja 20-25

 
 Möllikisojen möllirata


Möllikisojen kisaavien ykkösluokan rata

4 kommenttia:

  1. Piti laittaa google laulamaan ja etsiä teidän blogi! :D Ykä oli hieno! Ja teidän suoritus ihan tosi kadehdittavan siisti tänään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiitos paljon! Harmi että Aksel oli heti Vean jälkeen niin en sitä nähnyt, mutta ehkä tulevissa kokeissa sitten. Onnea sinnekin ykköstuloksesta!

      Poista
  2. Isot onnittelut vielä tätäkin kautta hienoista tuloksista ja kiitos tosi hyvistä kuvista, varsin mieltäylentäviä :) Onnea ja kumarrus!
    Noora & Karma

    VastaaPoista