maanantai 29. syyskuuta 2014

RTK1 Rochallor Phantom ja RTK1 Sonorian Giuditta!

 Kesä oli ihan okei!

Lauantain RT-kisoista nappasin molemmille isoille hurtille ykköset, vaikka täytyy myöntää että ois vissiin pitänyt esim. treenata ennen kokeita. Ykä sai 90/100pts, kymmenen pisteen menetys tuli kun suoritettiin vitoskyltti väärin (Ykä ehti tehdä ylimääräisen istumisen kun peruutin kolme askelta). Vea oli jotenkin oudon paineistunut eikä oikein syttynyt pallosta, mutta pysyi se ihan hyvin mukana kunnes ohjaajalle tuli joku törkeä aivopieru vikan kyltin kohdalla. Koira oli vähän kuutamolla siinä, haahuili ja istui johonkin ihan mihin sattuu, joten ajattelin että uusin kyltin. No se meni vielä huonommin, joten uusin toisen kerran. Jonka ansiosta Vea iski vikojen askeleiden jälkeen maate. Tämän takia Vea sai 82/100pts, ja melkein kaikki pistemenetykset tulivat ainoastaan vikalla kyltillä. Mutta no, tästä opittiin taas vähän lisää ja ykköstulos tuli, joten en jaksa itseäni liikaa asiasta moittia vaikka harmittaahan tuo!


Kolmista kisoista haettiin siis pelkkiä tuplaykkösiä, ja nyt isot siirtyvät puntaroimaan RT:n AVO-juttuja. Minä taas otan asiakseni hakea Nikalle RT-koularin. Ykä oli muuten Suomen eka lk holsku, joka sai koularin rally-tokosta! Yksi pitkis ehti ensin, muuten olisi Suomen eka holsku.


Eilen käytiin katsomassa Oman pentuja, jotka olivat ehkä ihanimpia pieniä mönkiäisiä ikinä. Varsinkin trikkinarttu (yksittäiskuvassa) oli aivan mahdottoman ihana ja sen häntä heilui aina kun mitä vain tapahtui. Jos vain olisi pennun paikka auki, se muuttaisi tänne heti, mutta pakko se on hillitä itseään vielä pari vuotta. Lisäksi kaikille on jo monta kotiehdokasta. Mutta olen jo luvannut, että jollen sopivaa holskuyhdistelmää löydä vielä silloin, otan seuraavaksi harrastuskoirakseni sheltin! Koska kattokaa nyt. Hyi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti