Tänään lenkkeiltiin uuden hienon mittatilauspannan ja lainasheltin kanssa oikein urakalla. Kymmenen jälkeen lähdettiin ja neljän pintaan oltiin kotona. Lenkkiin sisältyi paljon jäällä juoksentelua, Rajasaarta ja kaupunkipörräilyä. Rajasaaresta löytyi viisivuotias leikattu uroskelpie leikki- ja painikaveriksi. Myöhemmin löytyi taas joku Ykän mielestä tosi ärsyttävä nuori uros, jota piti kurmuuttaa. Siihen puutuin heti. Tokalla saarenkiertämiskerralla ei sillekään tarvinnut sanoa mitään, koska uros pysytteli omistajansa luona paikoillaan.
Tutut nuoret urokset on kivoja, samoin leikatut ja itsevarmat. Toivoakseni iän karttumisen myötä Yksäkin oppii antamaan vieraiden nuorten urosten olla. Eihän niistä tykätä tarvitse, kunhan antaa olla. Saa sanoa jos ei halua niitä selkäänsä, mutta liika on liikaa. Ja useimmiten tosiaan seuraavalla tapaamiskerralla/vähän ajan päästä leikki voikin alkaa ja kaikki on ok.
Ollaan me menneinä päivinä tehty vähän esine-etsintöjäkin. Toisin sanoen sekä etsitty avaimia/lapasia hangesta että lapasia taloyhtiön ullakolta. Koira toimii hyvin vieraassa, kolisevassa sisätilassakin ja uskaltaa mennä pimeisiinkin paikkoihin etsimään.

Onpa muuten ihan sikahieno panta. Mistä olet tilannut? Mä olen etsiskellyt koiralle kunnollista leveää pantaa iät ja ajat ilmat että pannan pituus kuitenkaan olisi mastiffiluokkaa.
VastaaPoistaJoo hei, pähee panta! Meikäläistäkin kiinnostaisi tietää mistä noin upeita saa!
VastaaPoistaKiitos, se on! Pannan (ja hihnan) teki kuvissakin näkyvän sheltin omistaja eli eräs ystäväni, jolla vielä alkuvuodesta oli pääsy nahkapajalle. Hän ei tosiaan enää voi pantoja tehdä, mutta voin tiedustella josko tietäisi muita samasta koulusta valmistuneita. Ilmoittelen, jahka tiedän enemmän!
VastaaPoistaHieno panta :>
VastaaPoistaKiitos Anonyymi!
VastaaPoistaHyvin sopii valkoinen panta raitapaidalle!
VastaaPoista