tiistai 10. marraskuuta 2009
Toko
Eroon pyritään:
- jättöjen (maahanmeno, seisominen) avuista, eli hidastuksista ja painotuksista. Maahanmenon osaa, kunhan minä vain luotan koiraan. Seisomisessa heti käskyn jälkeen pallo koiran selän taakse, pikkuhiljaa pidennetään matkaa ja aikaa. On kyllä tämänkin osannut, mutta varmistetaan nyt vielä.
Opettelussa:
- jos omistaja kävelee poispäin ja sanoo "seuraa" kauempana (ruudussa) olevalle koiralle, se ei tarkoita sitä, että voi juosta täysiä omistajan ohi hihhuloimaan. Muutaman kerran otettiin niin, että kouluttaja piti koiraa kiinni ja minä kävelin poispäin ja käskin seuraamaan. Jos juoksi ohi, karjaisin ja käskin seuraamaan, oikeasta paikasta heti lihapullaa ja vapautus. Kolmannella kerralla tuli kunnolla.
Hyppynoutoa otettiin ekan kerran varsinaisella, kilonpainoisella noutokapulalla. Joskus keväällä kokeiltiin lelulla, mutta siitä asti on saanut hautua. Eikä mitään ongelmaa. Koiran hypätessä käskin tuoda ja kun otti kapulan suuhunsa, kannustin hyppäämään takaisin. Ja jätkähän hyppäsi. Ei loppuasentoja vaan palkkaus suoraan.
Tänään, tokopäivien välissä, oli tarkoitus talloa jälki, sillä lumi oli sulanut pois. Vaan kuinkas sitten kävikään, yön aikana oli satanut jälleen lunta. Kävimme siis vain juoksentelemassa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hmm... Etten vaan sattunut näkemään Ykää tänään maanantaina kaupan ulkopuolella Tikkurilassa? Mulla meinasi silmät venähtää, kun äkkäsin komean urosholskun K-marketin ulkopuolella, harvemmin semmosia näkee. Me oltiin Baileyn kanssa treenaamassa kaupunkielämää ja kuljeskeltiin vaan Tikkurilaa ristiin rastiin. Ihan menin onnesta soikeaksi, kun näin ihka oikean toisen holskun ;D
VastaaPoistaHyvin mahdollisesti kyseessä oli nimenomaan Yrjänä, melko usein otan koiran mukaan kauppareissulle. Enkä täällä ole muihin holskuihin tainnut törmätäkään. Todella mukavaa kuulla, että jätkä on kerännyt katseita! Asutteko kauniin Bailey-neitosen kanssa tässä jossain lähelläkin, vai olitteko muuten vain Tikkurilassa harjoittelemassa?
VastaaPoista