maanantai 30. marraskuuta 2009
Radiohiljaisuuden jälkeen
Taas on pari viikkoa mennyt kuin siivillä. Selvisin tosiaan sikainfluenssasta, Ykä kirmaili iloisena mökillä hoidossa ja viime viikon ryhmätokoilut menivät varsin muikeasti. Nyt jää jälleen toko tauolle, koska kouluttaja lähtee Saksaan kouluttamaan, mutta keväällä sitten taas. Tänä talvena keskitymme hallintaan, arkitottelevaisuuteen ja toki kertailemme liikkeitä kentällä keskenämme.
Pari kertaa olen noudossa vaatinut istumista ennen palkkaamista (odotan että koira istuu kapula suussa eteeni, en anna erillistä käskyä), jätkä alkaa selkeästi tajuta jutun juonta. Samoin kapulanpidoissa tiivistäminen menee kapulaa pudottamatta ja mälvämättä, kun itse astun askeleen taakse. Luoksetuloissa koettaa poikittaa eteenistumisessa, mutta saa palkan vasta korjaamisen jälkeen.
Ruudussa käytetään edelleen namikantta. Loppuvaiheen "seuraa"-käskyllä jätkä ei enää sinkoa omille teilleen vaan tulee salamana vierelle.
Jääviä ollaan tehty aika paljon, istumista edelleen todella vahvoilla avuilla, koska sitä on treenattu kaikkein vähiten. Maahanmeno ja seisomaan jääminen aika varmoja.
Paikallaistumiset ja -makaamiset ovat ryhmän häiriössä menneet hirveän hyvin. Kentän lähellä on koirapuisto josta kuului milloin mitäkin ääntä, ja vaikka Ykä oli selin siihen, ei liikkunut. Tuijotteli välillä, mutta pysyi. Pysyi myös vaikka kouluttaja siksakkasi rivissä olevien koirien väleissä. Kyllä me tämäkin liike vielä kisakuntoon saadaan, lisää vieraita häiriökoiria vaan kehiin. Ja siellä sitten myös pysytään, tekivät muut mitä hyvänsä.
Kaikkea muutakin toki ollaan tehty, nuo nyt vain tulivat tässä äkkiseltään mieleen.
Temppuiltukin on ihan vain Yrjänän älynystyröiden hieromiseksi, eli opeteltu asioiden päälle hyppäämistä ja siellä pysymistä (käskynä niinkin looginen sana kuin "palkki", koska aloitimme tämän harjoittelun sellaisten kivisten tienvarsipalkkien avulla). Päälle hypittävät objektit siis ovat niin pieniä, että niille päästäkseen ja siellä pysyäkseen täytyy koiran tasapainoilla ja koordinoida liikkeitään vähän enemmänkin, varsinkin jos alusta on vähänkin korkeammalla. Toinen vastaava käsky on "hop" mikä tarkoittaa yllätys yllätys hyppäämistä. Hop-käsky voi tarkoittaa joko minkä tahansa esineen yli hyppäämistä tai sitä, että koiran pitää hypätä esim. kiviaidan päälle ja kävellä siellä kunnes aita loppuu tai tulee uusi käsky.
Pari päivää sitten aloitimme objektien kiertämisen käskyllä "kierrä". Toimii joko niin, että näytän käsimerkillä vieressä olevaa asiaa tai niin että seuruutan koiraa rivissä olevien tolppien/minkä tahansa vieressä ja kierrä-käskyllä koiran pitää kiertää kohdalla oleva tolppa ja palata sitten seuraamaan. Tähän mennessä ollaan tehty lähinnä niin, että hihnassa ollessaan jätkän täytyy kulkea sieltä mistä minä menen, vaikka pujottelisinkin vaikkapa tolppia. Nyt opetellaan irtautumista.
Neljäs uusi käsky on "ryömi", joka toimii samalla tavoin kuin seuraaminen, mutta koiran täytyy ryömiä. Tässä olemme vasta alkutekijöissä, eli imuuttamala opetan Ykää ensin ryömimään. Sen jälkeen voin vaatia ryömimistä niin etten minä kyykistele vieressä.
Eilen tuli ensimmäinen epäonnistunut ohitus varmaan viikkoon, muuten ollaan päästy lihapullan maagisen voiman avulla nätisti ohi monesta rähisevästäkin koirasta. Vieraan koiran ilmaantuessa näköpiiriin kutsun Ykää nimeltä, kontaktista tulee palkka ja kehuja. Aina, jos unohtuu tuijottelemaan vastaantulijaa, kutsun nimeltä ja kontaktista palkka. Jos ei sana kuulu, nappaan tukasta kiinni ja otetaan uudestaan. Jos alkaa murista tai ääntelehtiä, tokaisen matalasti "pää kiinni" ja hiljaisuudesta kehuja. Tiukoissa paikoissa, kuten kapeilla teillä, imuutan lihapullalla ohi, muuten saa palkkaa vain kontaktista (ei houkuttelua tmv). Jossain välissä sitten opettelemme ohittelemaan ilman nameja, mutta tällä hetkellä mennään näillä eväillä. Itsekin saa enemmän varmuutta kun tietää, että osaa toimia oikein.
Ruokinnassa mennään lähinnä Yrjölän puurolla, johon sekoitellaan milloin mitäkin lihaa, mahaa, kasvissosetta, öljyjä ja kananmunia. Vatsa toimii paremmin kuin NEU-pötköillä tai nappuloilla, oksentelukin alkaa jäädä pois.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti