Blogi muuttaa!

Yrjänän poismenon myötä siirrymme pitämään lauman yhteistä blogia uuteen osoitteeseen, Sietämättömät-nimen alle. Shelttien ja Vean blogista lainattua:

"Uusi tiiminimemme onkin vanha hupailun aihe ja kaikki maailman tuntemukset sisältävä 'Sietämättömät' - koska toisinaan sitä ollaan sietämättömän taitavia ja tomeria ja toisinaan vain, no, sietämättömiä." 

Sieltä löytää jatkossa pidemmät treeniturinat ja voipa olla, että laumaan muuttaa lähitulevaisuudessa joku uusi holskukin! Lyhyemmät kuulumiset ja kuvatulvat löytää facebookista.

Ykä 23.10.2008 - 11.11.2016

Tänään Ykä pääsi ainoana koiralla retkeilemään kauppakeskukseen ja citylenkkeilemään Leppävaaraan. Lapset silittelivät sitä ja se pussaili niitä naamasta ja käsistä, ja lapsia nauratti, kun he kuulivat mikä Yrjänän nimi on. Holsku oli oikein hienosti kaikkialla. Se sai myös tärkeänä odottaa kaupan edessä hetkosen ja kantaa sitten erityistärkeänä suklaapatukkaa. Retken jälkeen nukuttiin yhdessä päikkärit.

Iltasella se pääsi vielä tutulle pellolle juoksemaan pallon perässä ja riekkumaan ihan olan takaa. Se pörisi hirveän tyytyväisenä saadessaan pitkästä aikaa leikkiä vetoleikkejä minun ja T:n kanssa niin paljon kuin sielu sieti.

Se nukahti todella rauhallisesti, ja nyt sillä on kaikki hyvin. Mihinkään ei enää satu eikä mikään enää pelota.

Hei hei, rakkaani, opetit minulle paljon ja kaipaan sinua aina ❤

Viimeiset hetket

Viime viikot ovat kuluneet suurten tunteiden vallassa. Toisaalta sitä on aivan kammottavan surullinen, toisaalla hullun onnellinen kaikista jäljellä olevista yhteisistä hetkistä ja siitä, että voi kuitenkin tehdä vielä sen viimeisen asian rakkaan koiransa hyväksi. Kipukohtauksen jälkeen Ykä on ollut tuplalääkityksellä, ja siten aivan tavattoman iloinen koko ajan. Lisäksi kun tuli lunta ja kylmä, koira on ulkona melkeinpä hyppinyt tasajalkaa kun on niin kivaa. Mitä enemmän ja kylmemmin sen naamaan tuulee, sitä enemmän se ilahtuu. Naapurit juuri pahimman myrskyn aikaan kysyivät pihalla, että onko se nuorikin kun se on noin innoissaan. Ääliöholsku ❤

Ykä on myös ollut ihan hullun ärsyttävä ajoittain, paitsi iloisuuttaan, myös sitä, ettei sillä ole enää mitään käytöstapoja... toki sitä komennetaan entiseen tapaan, mutta koska sen kanssa ei treenata, se on oppinut sikailemaan. Kuten juomaan smoothieta sohvapöydältä ja tökkäämään päällään täyden vesiastian kumoon kädestäni. Työttömyys ei vain sovi näin työintoiselle koiralle. Ei sille oikeastaan voi kuin nauraa. Yhtenä päivänä se sai tehdä vähän rally-rataa ja oliko edes nohevana.

Tuplalääkityksestä ja iloisuudesta huolimatta se rasittuu mm. vapaanaolosta jo paljon. Sunnuntaina pellolla heitin sille palloa muutamaan otteeseen, ensimmäistä kertaa varmaan useampaan vuoteen - ja eiköhän sille tullut niska kipeäksi. Niskassa/kaularangassa on nyt muutenkin ilmennyt jotain häikkää, aiempi kipukohtauskin kohdennettiin niskaan. Veikkaus on että pullistumia. Takajaloissa ei tunnu olevan enää juurikaan voimaa, välillä portaiden kävely tai sohvalle hyppääminen näyttää hankalalta.

Ihanaa on ollut tajuta, ettei minulla ole lainkaan sellainen olo, että Ykän tilanne olisi jotenkin epäreilu. Tietysti toivon, että olisin saanut pitää sen terveenä pidempään, mutta tälle asialle nyt ei vain voi mitään. Tieto siitä, että perjantaina se lähtee ja minä jään, sattuu niin että välillä tuntuu etten saa henkeä. Mutta samalla tiedän, että näin täytyy tehdä, tämä on oikein, ja parasta mitä ylipäätään voin tässä tilanteessa tehdä.

Vielä hetki, Yrjänä-rakas, sitten ei enää satu. Myra odottelee jo.

Vähän haikea synttäriviikonloppu

Vea 4v, Nika 10,5v, Ykä 8v ja Oma 8v

Oman ekat AVO-kisat ja Ykä-pohdintaa

Käytiin tosiaan Oman kanssa HKSH:n seuramestiksissä hauskuuttamassa ihmisiä. Nollahan sieltä tuli, 181/320pts, mutta se oli ensimmäinen kokeemme pitkään aikaan ja sekä koiraa että ohjaajaa jännitti. Mutta käytiinpähän!

Ruutu, 0. Ruutu oli ensimmäisenä liikkeenä, enkä valmistellut Omaa riittävästi, joten eipä se sinne osannut mennä. Kokeen jälkeen tehtiin korjausliikkeenä hallissa sama, mutta ohjatuilla valmisteluilla, ja irtosi hienosti. Ohjaajan kämmiä siis vain.

Liikkeestä seisominen, 9.5 Ihan jees!

Luoksetulo, 8. Peeloili jotain ennen kuin siirtyi kunnolla sivulle, muuten nopsa ja kiva.

Seuraaminen, 7,5. Omaa jänskätti, ja jännätys laski sen normaalia pk-seuruutasoa jonkin verran. Jäi myös himmailemaan yhdellä suoralla, kun ei ollut varma kuuluuko seurata vai tehdäänkö jättöjä.

Kaukot, 5. Ei suorittanut yhtä vaihtoa. Liikkui vähän taaksepäin.

Liikkeestä istuminen, 0. Jäi seisomaan. Olisi tarvinnut isompia apuja, joita käytin kentän ulkopuolella treenatessa, mutta en näköjään sitten kentällä vaikka kovasti muuta väitin...

Nouto, 0. Kapulaa heitettäessä tuijotteli jonnekin taakse, eikä tajunnut heittoa. Lähti kyllä käskystä, muttei tiennyt mitä pitäisi tehdä ja bongasi ruudun. Käytiin sitten yhdessä hakemassa kapula.

Merkille lähetys, 10. Ruudusta viisastuneena tajusin sentään merkillelähetyspaikalle siirtyessä valmistella Omaa siihen, ja sehän menikin sitten täysin nappiin. Aika perusmeno, tämä liike näs meni kenraaleissa ihan puihin.

Estehyppy, 9. Hyppäsi päin, mutta korjasi sitten oma-aloitteisesti sivulle.

Paikkaistuminen, 6. Muuten tosi hyvä, mutta valui maahan kun ohitin sen, ihan sen näköisenä kuin se olisi miettinyt että "apua, ei kai tämä ollut se liike jossa piti olla maassa ja minä istun :----(".

Kokonaisvaikutus, 8.

181/320pts, AVO0, sij. 2./3. Ei kun treeniä vaan ja ohjaaja voisi muistaa olla vähemmän puupökkelö kentällä!

--

Ykä kävi toissapäivänä hakumetsässä, ekaa kertaa sitten kesäkuun alun, jolloin pääsi suorapalkalle. Nyt ajattelin kokeilla kylmiltään ilmaisua irtorullilla, jos se ei sitä muistaisi niin ihan sama. Mutta pentele, koirahan oli aivan jäätävä ässä, upposi metsään kuin veitsi voihin ja palasi rulla suussa naama näkkärillä. Kolme pistoa joista jokaisella ukko, näytöille sai juosta vapaana. Ihan hullun tyytyväinen pieni polsku se oli, kun kerrankin sai tehdä Juttuja, ja vieläpä Hakua, joka on Ihanaa. Nykyään sen kanssa ei voi oikein enää treenata ollenkaan, kun se menee siitä niin kipeäksi, mutta voi pojat että se oli iloinen. Nyt sitten taas vähän aikaa rauhallisemmin. Vietetään viimeinen meidän yhteinen kuukautemme tekemällä kaikkea kivaa ❤

 Lihasköyhyys alkaa jo näkyä selvästi

Kyllä sitä aina välillä miettii, että onkohan lopetuspäätös nyt ihan oikea. Erityisesti sitä miettii silloin, kun koira poukkoaa häntä töttöröllä metsässä tai tarjoaa kaikki temppurepertuaarinsa liikkeet nameja kerjätessään ja on ihan hirveä sika. Heiluttaa häntää helikopterina ja kierii sängyllä pöristen. Mutta sitten kun se taas seuraavina päivinä on selvästi kipeä, kävelee huonosti ja sen takajalat tärisevät, sitä tietää.

 Opettaja ja oppilas

Joka kevät tuntuu siltä, että vuodet pimenee

Ykä lähtee lopetettavaksi marraskuun alussa.

Se on nyt päätetty ja se päätös pitää. Sitä on turha enää pitkittää ja sysätä. Se saa vielä viettää 8v-synttärinsä, ja minun lahjani sille on kipujen loppuminen. 

Sunnuntaina käytiin hiekkakuopilla koko lauman voimin, Ykä jaksoi hyvin menossa mukana, mutta rasitus oli selvästi sille liikaa.

Oman ilmoitin AVO-kisoihin, suurimmaksi osaksi siitä syystä, että saisin jotain tekemistä. On ollut jotenkin tyhjä olo, kun ei ole treenannut koiria; lenkkeilykin on kivaa, mutta eihän se ole sama asia. Siispä olen keskittynyt Omaan, joka tekee kovaa ja korkealla, mutta usein vailla älyn hiventäkään. Oma ja Ykä ovat samanikäisiä, mutta silti niin eri asteella. Oma ei ole juuri koskaan oirehtinut mitään, ei edes ontunut, ainoa säikäytys oli silloin joskus vuosi sitten, kun sen takapää petti, mutta se hoitui tiputuksella eikä ole toistunut. Ykä taas on ollut saikulla katkonaisesti viisivuotiaasta eteenpäin, ja seitsemänvuotiaasta kokonaan. Sille nyt ei vain mahda mitään, että se on mäsä.

Oman kisat ovat sunnuntaina, ja jos sille nyt tulee joku aivopieru ja se tekee sen mitä oikeasti osaa, jokin tulos on ihan mahdollinen. Jos sen näkökentässä taas on esim. merkinkierron tai ruutuunlähetyksen aikana jokin ylimääräinen tötsä tai roska, se todennäköisesti unohtaa, mitä se oli tekemässä. Mutta aika rennoin rantein mennään, tulta päin vaan.

Raskaita päätöksiä

Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että tämän blogin nimikkoeläin, Yrjänä, saa lähteä autuaammille maille tässä syksyllä. Sen selkä ei tule ikinä paranemaan, eikä sitä luultavasti voisi ainakaan vielä aikoihin vierottaa hermosärkylääkkeistä - ehkei ikinä. Talvisin selkäoireet sitä paitsi aina pahenevat liukastelun ja kylmyyden myötä. Se on oirehtinut nyt kolmisen vuotta, ja vaikka vielä viime vuonna puskettiin rally-toko -tuloksia kuin liukuhihnalta, on käynyt selväksi, ettei se kestä treenaamista. Treeneissä se on aina iloinen ja sähäkkä, mutta se kostautuu seuraavien päivien apatialla ja kipuilulla. Jos Ykä olisi vähän vähemmän intensiivinen, eikä tekisi kaikkea aina sata lasissa, se ehkä kestäisi enemmän, mutta minkäs sille mahtaa kun toinen paahtaa niin iloisena. Mutta pelkkä treenaamisen poisjättäminenkään ei auta.

11vko 

Akupunktio ja hieronta sen sijaan auttavat, mutta vain lyhytaikaisesti. Kipuilun kanssa käsi kädessä voimistunut ääniarkuus ulottuu nyt myös mm. pelkän sateen ääneen sisällä, ilmeisesti koska Ykä pelkää ukkosen tulevan. Ulkona se kykenee sateella kyllä lenkkeilemään, mutta on sielläkin hieman varpaillaan. Ja pelko saa sen lihakset taas ihan juntturaan, vaikka ne olisi juuri saatu auki edellisenä päivänä. Pylly ei oikein enää meinaa pysyä menossa mukana ja lihakset surkastuvat; pieninkin rasitus saa takajalat tärisemään hulluna.

3,5v

 

Aggressiivinen se ei ole ollut, päinvastoin, mutta on sekin mahdollisuus, että kipujen vielä tästä voimistuessa sellaisiakin piirteitä alkaa nousta esiin. Minusta on vain kivempi muistaa se hömelönä ja superihmisrakkaana. Tätä päätöstä on tässä puntaroitu jo pitkään, mutta alkaa oikeasti olla parempi antaa pikkuholskun mennä kun saappaat on vielä jokseenkin jalassa. Se on parhain ja tärkein lahja, jonka voin sille koskaan antaa. Lopullista päivämäärää ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta senkin aika on pian.

Nika 10v, Vea kohta 4v, Ykä kohta 8v ja Oma 8v