Käytiin omatoimitreenaamassa Ykän kanssa kun kaverit pyysivät mukaan, ei mitään rankkaa eikä mitään liikaa. En ole pitkään aikaan nähnyt Yppylää niin kertakaikkisen ILOISENA. Tehtiin ruutua, tunnaria (joka meni sikahyvin), jääviä (seiso + maahan) ja kaukoja. Ja paikkamakuuta ohjaaja näkyvissä, jotta pystyin palkkaamaan ryhdikkäästä tönöttämisestä. Myös vähän noutoja joissa pitkä ruoho auttoi sitä, ettei Ykä töräyttänyt suoraan etutassut edellä kapulaan - kapulat nääs hukkuivat heti maastoon kun heitin ne ja karvajalan piti niitä vähän etsiä. Mutta hyvä niin! Eipähän ainakaan satuttanut itseään. Sitä paitsi käytin vieraita kapuloita, eikä eläin yhtään lähminyt tai haistellut niiden tuomista! Jess! Mutta siis voi kristus kun se oli iloinen pieni holskunpoikanen. Aika hyvin se tuntuu kestävän pelkillä lenkityksillä olemisen, mutta sen naamalle leviää niin tolkuttoman leveä hymy treenien jälkeen ettei sitä katsellessa voi muuta kuin nauraa.
Illalla käppäiltiin Ykän ja Nikan kanssa agihallille rapiat 7,5km. Eilen oltiin käppäilty toinen mokoma, joten vähän mietin että miten Nika-mummu jaksaa aksaa. Mutta mitä vielä, sehän oli superpätevä ja ihana. Ylläolevaa rataa väännettiin ja homma sujui hiton hyvin. Ja koska Ykä nyt oli mukana, tein senkin kanssa radan pari kertaa ja ei hertsileijaa se olisi hyvä agikoira jollei olisi rikki. Irtoaa hyvin ja on hemmetin nopea ja tunnollinen. Ja niin maan mahdottoman iloinen.
Nyt pitää seurailla alkaako Ykän selkä jumittaa, eli kuinka pahasti tällainen satunnainen perseilytreenaus Ykään vaikuttaa. Omalle pukkasi juoksut ja se lähti kasvattajalle, joten tässä alkaa muuten olla kohta vähän treenikaverin puutetta... on se kumma kun on neljä koiraa ja silti pitää pähkäillä että kenen kanssa sitä muka lähtee baanalle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti