lauantai 23. marraskuuta 2013

Movember-haaste

Sara haastoi meidät Movember-haasteeseen.

1. Julkaise kuva koirasi viiksistä
2. Haasta vähintään kolme ystävääsi tekemään samoin

Alempana ylvään Yrjänän harmaat herrasmiesviikset, ja täällä arvon naisväen vastaavat. En haasta ketään, koska kaikki tuttuni ja niiden äidit ovat luultavasti jo tehneet haasteen - mutta mikäli juuri Sinä et ole vastannut tähän, tee se nyt! Asia on tärkeä. 

Mutta mikä siis on movember?
Jokaisen vuoden marraskuussa Movember on vastuussa miljoonien viiksien ilmestymisestä miesten ylähuuliin. Jokaisen miehen viikset eli "Mo" auttavat keräämään varoja ja lisäämään tietoisuutta eturauhas- ja kivessyövästä sekä mielenterveydestä. Movember on riippumaton maailmanlaajuinen hyväntekeväisyysjärjestö, jonka tavoitteena on saada aikaan pysyvä parannus miesten terveyteen.


Syksy on koetellut laumaa, ja lähinnä täällä lenkkeilläänkin sateessa. Onneksi ketään ei liiemmin häiritse, ja aamulenkille saa sademanttelit päälle jos ei jaksa ennen töitä alkaa pestä koko kööriä. Aina kun mennään metsään tai pellolle juoksemaan, varsinkin isoilla mustilla on aivan järjetön meno päällä. Yleistä turvallisuutta parantaaksemme olemme viimein hankkineet kunnollisen Variocage-autohäkin. Kesällä sopii sitten reeneissä pitää takakonttia auki, eikä karvajalat kaikkoa horisonttiin. Tai pikemminkin etuile jonossa ja saavu hakumetsään omin nokkinensa...

Omalle ollaan koetettu tehdä kunnonkohotustreeniä pyöräilyn muodossa, jotta se on hyvässä kuosissa kevään agistarttia varten. Nyt se jaksaa vetää täysillä pari rataa ja on sitten ihan läkähtymäisillään. Ei se pyöräilystä juuri nauti, mutta aina ei koirilta kysytä. Ykäkin kävi heittämässä 5km pyörälenkin Nikan kanssa, ja voi jösses miten se koira näytti onnelliselta lenkin jälkeen! Se ei ole päässyt pyöräilemään selkävammadiagnoosin jälkeen, koska sillä on tapana innostua vetämään pyörää, ja se on nyt kiellettyä. Mutta hallinnalla mennään, vetämättä saa kipitellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti