Rapatessa roiskuu, Rajasaaresta tuli viime viikolla muistoksi pari vekkiä. Eipä vaikuta liikkumiseen eikä olemiseen, ego sai pahempia kolahduksia. Mikä ei ole yhtään huono juttu, itsepähän se säntäsi isojen narttujen luo kuin euroopan omistaja. Oli oikein nätisti sen jälkeen, ei tarvinnut yhtään häntä pystyssä rynnätä kenenkään takamukseen kiinni. Ja on kyllä muutenkin tykännyt olla ja juosta kaikkien kanssa, vaikka ruuhkaa olisikin.
Pakkaset ovat olleet melkoisia, mutta lähinnä sekin haittaa vain siten että jäällä alkaa välillä palella varpaita. Muuten löytyy virtaa ja vauhtia. Jäällä kiinnostavat toiset koirakot, eritoten jos juoksevat - mutta korvat ovat oikein hyvin kiinni päässä. Koira tulee heti luokse kutsuttaessa, vaikka olisikin juuri ollut kiihdyttämässä toisaalle. Frisbee on myös parasta ikinä, jopa niinkin parasta, että se pistettiin jo palasiksi.
Kickspark ostettiin, se vietäneen ensi viikolla mökille. Jahka keli vähän lauhtuu, pääsee taas vetohommiin.
Puolentoista viikon päästä alkavat taas ryhmätokoilut, huhtikuulle katselin jo kokeita.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti