Raskaita päätöksiä

Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että tämän blogin nimikkoeläin, Yrjänä, saa lähteä autuaammille maille tässä syksyllä. Sen selkä ei tule ikinä paranemaan, eikä sitä luultavasti voisi ainakaan vielä aikoihin vierottaa hermosärkylääkkeistä - ehkei ikinä. Talvisin selkäoireet sitä paitsi aina pahenevat liukastelun ja kylmyyden myötä. Se on oirehtinut nyt kolmisen vuotta, ja vaikka vielä viime vuonna puskettiin rally-toko -tuloksia kuin liukuhihnalta, on käynyt selväksi, ettei se kestä treenaamista. Treeneissä se on aina iloinen ja sähäkkä, mutta se kostautuu seuraavien päivien apatialla ja kipuilulla. Jos Ykä olisi vähän vähemmän intensiivinen, eikä tekisi kaikkea aina sata lasissa, se ehkä kestäisi enemmän, mutta minkäs sille mahtaa kun toinen paahtaa niin iloisena. Mutta pelkkä treenaamisen poisjättäminenkään ei auta.

11vko 

Akupunktio ja hieronta sen sijaan auttavat, mutta vain lyhytaikaisesti. Kipuilun kanssa käsi kädessä voimistunut ääniarkuus ulottuu nyt myös mm. pelkän sateen ääneen sisällä, ilmeisesti koska Ykä pelkää ukkosen tulevan. Ulkona se kykenee sateella kyllä lenkkeilemään, mutta on sielläkin hieman varpaillaan. Ja pelko saa sen lihakset taas ihan juntturaan, vaikka ne olisi juuri saatu auki edellisenä päivänä. Pylly ei oikein enää meinaa pysyä menossa mukana ja lihakset surkastuvat; pieninkin rasitus saa takajalat tärisemään hulluna.

3,5v

 

Aggressiivinen se ei ole ollut, päinvastoin, mutta on sekin mahdollisuus, että kipujen vielä tästä voimistuessa sellaisiakin piirteitä alkaa nousta esiin. Minusta on vain kivempi muistaa se hömelönä ja superihmisrakkaana. Tätä päätöstä on tässä puntaroitu jo pitkään, mutta alkaa oikeasti olla parempi antaa pikkuholskun mennä kun saappaat on vielä jokseenkin jalassa. Se on parhain ja tärkein lahja, jonka voin sille koskaan antaa. Lopullista päivämäärää ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta senkin aika on pian.

Nika 10v, Vea kohta 4v, Ykä kohta 8v ja Oma 8v