keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Ykä voi hyvin

Kuvan kuonokoppa ei liity tapaukseen.
 
Ykä on voinut oikein hyvin! Ollaan liikuttu paljon, olen koettanut herätellä juoksuharrastusta näin kevään tullen ja käynyt nyt parin päivän välein tunnin juoksulenkillä koko köörin kanssa. Nelikolla on hyvä työnjako juostessa: Vea vetää ja muut vapaamatkustavat. Pitää kyllä yrittää pitää yllä jotain vastaavaa rytmiä; jos nyt ainakin pari kertaa viikossa jaksaisi käydä vetämässä tuon tunnin, pysyisi Ykällekin viimein saadut lihakset yllä. Lenkkitahtia auttaa sekin, että Vealla on niin paljon treenejä ja mitäpä sitä muuta sillä ajalla tekisi kuin lenkittäisi näitä muita.
 
Tänään Ykä pääsi taas laseroitavaksi ja neulottavaksi, sai kehuja siitä että on paremmassa kunnossa selvästi. Ypelö myös käyttäytyi oikein mallikkaasti eläinlääkäriasemalla, vaikka siellä tuli isovillistäkin suoraan ovesta päin pläsiä ym. Holsku myös jatkoi mallikasta käyttäytymistä, kun kosla hajosi aseman pihaan ja piti poukkoilla kotiin julkisilla. Välissä käväistiin Espoon keskuksessa hakemassa postipaketti, ja bussipysäkillä joku setä halusi silittää Ykää ja koirahan oli hirveän mielissään siitä. Ihana pieni juovasika. Ihanaa ettei sitä ole vielä pitänyt lopettaa.

2 kommenttia:

  1. Hienoa, että Ykä on voinut hyvin! :) Toivottavasti hyviä päiviä riittää vielä piiitkäksi aikaa.

    VastaaPoista