lauantai 26. joulukuuta 2015

Ykän tilannekatsaus



Ykä kävi aatonaattona lekurissa saamassa laserhoitoa ja akupunktiota. Samalla saatiin hermokipulääkekuuri, jota hiljalleen nostetaan oikeaan annostukseen. Akupunktion jälkeen Ykä oli selvästi iloisempi ja liikkui paremmin, mennään uudelleen ensi vuoden puolella. Myös Neurontin on tuntunut helpottavan. Kaiken tämän lisäksi Yppylä on pelkillä remmilenkeillä, treeneissä se sai etsiä nameja kentältä kun Vea ja sheltit tekivät hommia. Mahdollisesti kuvautetaan selänseutu uudelleen ensi vuonna, viime kerrasta on vuosi ja olisi hyvä nähdä kuinka pahaan suuntaan ollaan menossa

7v 2kk, lihakseton ruipelo

3 kommenttia:

  1. Toivottavasti Ykä saa viettää mahdollisimman kivutonta elämää! Tärkeintähän lienee tässä vaiheessa löytää ne juuri sille sopivat kivunlievityskeinot. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos tsempityksistä! Ypelöllä käy hieroja joka osaa auttaa hermopinteiden kanssa, ja tosiaan akupunktio+laserointi auttaa hetkellisesti. Mutta vähän kyllä kieltämättä näyttää siltä, ettei tuosta enää kalua tule. Olen tässä jo pidemmän aikaa totutellut ajatukseen että lopetuspäätös voi olla edessä piankin, jos koira ei kestä normaalia elämää. Leikkaamaan selkää ei aletaan enkä koe mieluisaksi pitää Ykää kipulääkkeillä pitkitetysti hengissä. Mutta katsellaan, ehkä niiden mahdollisten magneettikuvien jälkeen ollaan vähän fiksumpia.

      Tsemppiä myös teille Aksulle!

      Poista
    2. Voin suositella myös kokenutta osteopaattia, Aksu on hyötynyt siitä ihan selvästi. En aluksi uskonut koko osteopatiaan, mutta pakkohan se on uskoa, kun näkee eron koirassa. Toivottavasti ette joudu miettimään lopetusta vielä pitkiin aikoihin ja Ykältä onnistuu normi elämä! :)

      Poista