maanantai 23. syyskuuta 2013

Paljon ostoksia ja monipuolista rälläilyä


Treenitauko jatkuu, jotain hämärää tokoilua koetettiin mutta paloi itseltä käämi joten annoin olla. Nyt on kuitenkin jäsenyys Hakunilan Seudun Koiraharrastajiin ja täten treenioikeus Ojangon ulkokentille, joten eiköhän tässä vielä päästä asiaan. Pari hakukertaakin taitaa olla kuun lopussa. Nyt keskitytään joka tapauksessa vain monipuoliseen liikuntaan ja venyttelyohjeisiin, jotta Yppylän selkä saadaan kuosiin. Ykä syö yhä rimadyliä, kipuilee selvästi (ja on tosi raivostuttava viripää lenkeillä...) jos lääkettä ei anna. Jossain välissä myöhemmin siirrytään kuuriluontoiseen menoon. 

 Not sure if like

Lisäksi käytetään nyt ainakin jonkin aikaa valjaita pannan sijaan, koska pannan kanssa koira kävelee aina vähän pää pystyssä vaikkei vetäisikään. Tämä taas rasittaa selkää turhaan. Ostin Ykälle kalliit ruffwearin valjaat, jotta olisivat mahdollisimman tukevat, ja vaikuttavat kyllä aika hyvältä ostokselta. Samoin (melkein) koko porukalle ostettiin mätsäävät sademanttelit - Nika jäi ilman kun kaupassa ei ollut sopivaa kokoa. Tällä laumalla lenkkeillään säällä kuin säällä, mutta jäätihku ja ylipäätään kylmän tuulen ja sateen yhdistelmä ei tee hyvää lihaksille. Ja koska Ykälle ostettiin, piti muillekin tietty.  Muut poseeraa söpösti täällä, Ykän kuva alla.


Ja vielä kolmas ostos, joka on ehkä paras keksintö sitten valmiiksi viipaloidun leivän: ERIVÄRISET LEDI-PANNAT. Mikään ei ole mahtavampaa kuin mennä yölenkille metsään, kun tietää varmasti ketä huhuilla jos joku jonnekin haahuilee. Ja nuo vielä näkyvät aivan tolkuttoman pitkälle, etenkin Oman sininen valo. Nyt alkaa olla vielä sen verran pimeää että kaikki mahdolliset heijastimet ja valot otetaan käyttöön. Ollaan kyllä kunnon diskoreiviseurue kun pörräillään pitkin Itä-Helsinkiä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti