sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Päivitystä

Eipä ole muuten huolta ruoka-aggressioista meidän perheessä. Hetkeksi kun selkänsä kääntää niin Nika on hotkaissut omat ruokansa ja syö Oman kupista, ja Oma syö Ykän kanssa samasta kupista ihan sulassa sovussa. Mutta mitä jos kuiteski söisitte vain ne omat sapuskanne...

Nika kävi eilen tekemässä tokokoedebyyttinsä, ja sai tulokseksi ALO2:n! Melkein kaikista yksilöliikkeistä ysiä ja kymppiä.

Ykällä oli selkä jumissa, joten ollaan otettu iisisti. Nyt taas rämmitty lumihangessa ja sen sellaista, mikä nyt on kivempaa kuin yleinen pyllyily. Uusia tunnarikapuloita kävin ostamassa ja parit tunnarit otettu ihan hyvässä hengessä. Muuten lähinnä yksittäisiä liikkeitä; pitää joululomalla ja tammikuussa aktivoitua taas treenaamaan enemmän. Että kehtaa niihin kokeisiin änkeä. Ensi viikolla taloon kotiutuu uusi laumalainen, saa nähdä miten lähtevät pyörät pyörimään taas.

Niin ja tammikuussa nähdään Lunaa ja Naosta, Ykä voi hurmata naiset ja saada turpaan.

2 kommenttia:

  1. Saa tosiaan nähdä, että kuka höykyttää ketä. :D Mun sipet ovat sen verran sekopäistä sakkia, etten aina itsekään ole perille niiden toiminnasta ja motiiveista.

    VastaaPoista
  2. Vaan eipä huolta, Ykää ei yleensä haittaa jos naiset sitä vähän kurmoottaa. Vain kerran se on lähtenyt vinkuen häntä koipien välissä toiseen suuntaan, ja silloinkin kyseessä oli melkoisen täpäkät molossitädit, joita ei tarvinnut mennä tervehtimään päin törmäämällä...

    VastaaPoista