Pikaisesti kuulumisia. Potilas on parantunut täysin keppiturmasta, oli oikeastaan melkein jo seuraavana päivänä. Ykää sai heti metsään mentyä kieltää keppien kanssa riehumisesta, eli ilmeisesti ei jäänyt mitään traumaa... viikon treenitauon jälkeen eläin oli ihan into piukeana menossa mukana ja oli oikein superpäheä. Tunnarikin sujui tosi mallikkaasti!
Ryhmätoko on nyt toistaiseksi tauolla, joten ollaan ja elellään nyt vain. Liikutaan ja rälläillään. Tänään käytiin sateisessa metsässä vähän kauempana - ei ristinsielua missään. Holsku veti kiitolaukkasiksakkia pitkin ryteikköjä koko tunnin ajan, sheltit pysyivät maltillisesti siinä viiden metrin etäisyydellä.
Niin, ja maanantaisin käydään Somerolla paimentamassa! Viime maanantaina oli eka kerta, ja tietysti silloin oli aivan jäätävä vesisade. Koiria se nyt ei haitannut, mutta kuvia ei saanut otettua. Ykällä oli joku vuvuzela nenässä eikä se vain voinut olla piippaamatta ja kiljumatta. Lisäksi tempoili kaikkialle ja oli muutenkin ihan mahdottoman ärsyttävä. Ääntely tosin loppui kuin seinään, kun pistin koiran liinaan ja päästiin pyöröaitaukseen. Sen jälkeen sitten pitikin lähinnä vetää joka suuntaan, mutta koetin kehua aina kun sattui edes vilkaisemaan lampaita. Loppua kohden parani.
Ennen tokaa kiekkaa Ykä veti kilarit jostain auton ohi kävelleestä bortsusta, josta seurasi ihan kunnon palautekeskustelu. Sen jälkeen ei piipannutkaan melkein yhtään, ja jos piippasi, lopetti kehotuksesta. Ja odotti tosi mallikkaasti omaa vuoroaan, eikä kiskonut mihinkään. Varsinainen "ravistettava ennen käyttöä" -paimen. Sitten päästiinkin jo tositoimiin, kun Ykä oli hyvin hanskassa ja saatiin kokeilla paimennushommia ilman liinaa. Holsku oli mielissään kun sai juosta ja huutaa ihan luvan kanssa, ja saatiin hienoja kiertämisiäkin! Ja pysähtyi käskystä kuin seinään. Tätä lisää!
Oliko se siellä samassa aitauksessa lampaiden kanssa irti?! Ja ekaa kertaa paimenessa?
VastaaPoistaYkä on ollut kerran paimentamassa aiemmin, mutta se oli silloin puolivuotias eli sitä tuskin lasketaan - silloinkin kyllä oltiin myös vapaana. Nyt oli ensimmäinen kierros lammasaitauksessa liinassa ja toinen kierros irti, kun homma sujui hyvin. :)
VastaaPoistaEikä sillä ollut ajatustakaan käydä pöläyttelemässä niitä lampaita?
VastaaPoistaEi, tiesi kyllä samantien, että kyseessä ei ole riistaeläinlaji. Jossain geeneissä se paimennusvietti näkyy olevan vielä citykoirallakin!
VastaaPoista